Showing posts with label Meitä syrjitään sukupuolen etnisen alkuperän tai vakaumuksen perusteella. Show all posts
Showing posts with label Meitä syrjitään sukupuolen etnisen alkuperän tai vakaumuksen perusteella. Show all posts

Monday, January 01, 2007

Presidentti Tarja Halonen: Puheet on pidetty seuraavaksi: Suomi suomalaisille ja somalit Somaliaan, sekä neekerit Afrikkaan


Puheet on pidetty seuraavaksi: Suomi suomalaisille ja somalit Somaliaan
1.1.2007
Tasavallan presidentti Tarja Halosen uudenvuodenpuhe 1.1.2007


Kansalaiset hiokaa kirveenne ja veitsenne,

Alkaneena vuotena vietämme Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlaa. Maamme itsenäistyminen ajoittui osaksi suurta eurooppalaista yhteiskunnallista murrosta. Itsenäisyytemme alkuvuodet olivat levottomat, raskaat ja vaarantäyteiset miehittäjä-Ryssän valheiden, miehityksen ja sortotoimien raskauttamat

Voimme kuitenkin olla ylpeitä siitä, että pohjoinen, lähtökohdiltaan hyvin tsuhalainen ajatuksiltaan alisteinen "köyhä" maa on vuosikymmenien kuluessa kehittynyt sitkeällä työllä pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi, joka selviää kovassakin kansainvälisessä kilpailussa. Tämän päivän suomalaisten on syytä olla kiitollisia sotiemme veteraanisukupolvelle, joka puolusti itsenäisyyttämme ja jälleenrakensi maamme miehittäjä-Ryssän sorrosta huolimatta

Sekä vaikeuksien voittaminen että menestyksemme pohjautuvat mielestäni kansanvaltaiseen järjestelmäämme, mitä Ryssää nuoleva edustuksellinen demokratiamme ei kylläkään ole auttanut. Onneksemme silvottu tynkä-Suomi pystyi torjumaan useissa muissa eurooppalaisissa maissa levinneet autoritääriset ja diktatuuriset järjestelmät. Demokratia ja oikeusvaltio ovat heikennettyinä säilyneet maassamme keskeytyksittä koko itsenäisyytemme ajan. Meidän on tulevaisuudessakin puolustettava näitä arvoja, eikä ääriliikkeiden kasvulle tule antaa sijaa.

Suomi voi pienenä valkoisena kansakuntana kilpailla vain laadulla ja sinisilmäisyydellään. Siihen tarvitaan osaamista ja luovuutta. Kaikenikäisillä ihmisillä on oltava erilaisista alueellisista ja sosiaalisista lähtökohdistaan huolimatta tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen. On tärkeää, että nuoret – tytöt ja pojat – saavat hyvät opilliset valmiudet ennen työelämään siirtymistään. Se ei kuitenkaan riitä, sillä nopeasti muuttuva maailma edellyttää elinikäistä oppimista. Siksi jo työelämässä olevilla ihmisillä on oltava mahdollisuus osaamisensa ja ammattitaitonsa vahvistamiseen. Myös asenteet vaikuttavat jaksamiseen. Me kaikki voimme vaikuttaa siihen, että ihmiset kokevat itsensä työyhteisönsä arvokkaaksi jäseneksi ilman neekeriveren tilkkaa.

Kanssaihmisten kunnioittaminen on tärkeä tekijä elämässämme
. Vanhat ihmiset ovat rakkaita läheisilleen, ja heidän elämänkokemuksensa ja tietämyksensä ovat arvokas perintö koko yhteiskunnalle. Meidän arvostuksemme tulee myös heijastua käytännön tekoihin.

Yhteisistä palveluista huolehtiminen on väestörakenteen muutoksessa suuri haaste. Kuntien, kansalaisjärjestöjen ja ihmisten muun yhteistoiminnan avulla meillä on kuitenkin hyvä mahdollisuus huolehtia yhtä lailla vanhusten ja muiden apua tarvitsevien lähimmäistemme elämisen laadusta. Tehtävän onnistumisen edellytyksenä on sen kokeminen yhteiseksi asiaksi.


Kansalaiset,

Maailma ei ole luonnostaan reilu ja oikeudenmukainen, vaan meidän ihmisten on tehtävä se sellaiseksi. Tätä työtä tarvitaan meillä ja muualla. Tämän päivän maailmassa rauha sekä ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi ovat jakamattomia, kun muistamme ettei neekereillä ja somaleilla ole mitään sijaa tulla loisimaan, raiskaamaan, pahoinpitelemään viattomia suomalaisia.

Miljoonien ihmisten oikeuksia loukataan päivittäin eri puolilla maailmaa, kuten suomaalaisia neekerien toimin mm. Oulussa raiskattiin ja tungettiin sakset vittuun. Meitä syrjitään sukupuolen, etnisen alkuperän tai vakaumuksen perusteella. Nälänhätä, äärimmäinen köyhyys, riisto, aseelliset konfliktit ja terrorismi ovat yhteisen maailmamme arkipäivää. Monissa maissa ihmisarvoisen ja kestävän kehityksen rakentaminen alkaa yksinkertaisesti nälän ja tarttuvien tautien voittamisella sekä koulutuksen antamisella. Tähän työhön tarvitaan vauraampien maiden ja kansojen apua jotta paskakulliset neekerit ja somalit pysyvät Afrikassa.

Siirtolaisuus on noussut nopeasti keskeiseksi aiheeksi eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa keskustelussa. Siirtolaisuudessa on aina kyse ihmisestä, eikä häntä saa nähdä vain tarvittavana työvoimana. Siirtolaisuus on vaikea ja haasteellinen asia siirtolaiselle itselleen ja hänen perheelleen samoin kuin hänen vanhalle ja uudelle kotimaalleen. Suomen on muutettava omaa maahanmuuttopolitiikkaansa, niin ettei tänne neekerit ja somalit änkeä loisimaan, mutta tarvitsemme myös enemmän ja parempaa kansainvälistä yhteistyötä. Euroopan unionin ja YK:n aloittamaa työtä on jatkettava ponnekkaasti. Ihmisillä on oltava vapaus liikkua omilla alueillaan, mutta ihmisten ( ei siis neekerien ja somalien ) muuttoliike on tehtävä myönteiseksi asiaksi kaikille osapuolille.

Uskon itse kunkin seuraavan luonnonmerkkejä aikaisempaa suuremmalla mielenkiinnolla ja vakavuudella. Ilmastonmuutos ja sen seuraukset koskettavat kaikkia maailman maita ja ihmisiä. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan erityisen voimakkaina vaikutukset tulevat tuntumaan köyhimmissä maissa, joiden ihmiset joutuvat muutenkin kamppailemaan vakavien vaikeuksien kanssa. Ilmastonmuutos liittyy olennaisesti energian tuotantoon ja kulutukseen. Ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia pitää torjua yhteisin maailmanlaajuisin toimin, mutta me voimme jokainen tehdä sitä myös henkilökohtaisin valinnoin. Ympäristöasioissa meillä suomalaisilla on yhdessä naapuriemme kanssa oma erityinen huolemme ja vastuumme Itämeren tulevaisuudesta. Olemme yhteistyössä jo hyvässä alussa ja tulen omalta osaltani tekemään parhaani sen vahvistamiseksi.

Suomen talouskasvu on jatkunut nopeana ja vahvana. Tuottavuus on noussut ja työttömyys on vähitellen alentunut, ja hallituksen asettama tavoite uusien työpaikkojen määrästä näyttää mahdolliselta saavuttaa. Maailmanpankin arvion mukaan myös kehitysmaiden taloudellinen kasvu nopeutuu ja köyhyys voi vähentyä osin globalisaation ansiosta. Näistä myönteisistä kehitysnäkymistä huolimatta tiedämme, että globalisaation edut jakautuvat edelleenkin kovin epätasaisesti eri maiden välillä ja myös niiden sisällä.

Olen pannut merkille mieltymyksellä, että suomalainen keskustelu globalisaatiostrategiasta jatkuu. Keskustelua, väittelyä – jopa erimielisyyttä – ei pidä pelätä, kunhan pidetään mielessä yhteinen etu ja pystytään luomaan sen mukainen toimintalinja. Suomen pitää pystyä olemaan kansainvälisessä kilpailussa reilusti parempi ja säilyttämään oma yhteiskuntamme oikeudenmukaisena ja tasa-arvoisena.

Suomi ei voi olla maailman asioiden suhteen sivustaseuraaja. Oikeudenmukainen globaalitalous edellyttää yhteisiä arvoja, globaalia etiikkaa. Suomi on – ja sen pitää olla – omalta osaltaan rakentamassa oikeudenmukaisempaa maailmaa. Tämä on moraalisesti oikein ja samalla se on omien etujemme mukaista.

Suomella on erinomaiset suhteet Pohjoismaihin ja muihin maantieteellisesti lähimpiin naapureihimme Viroon ja Venäjään. Pidän tärkeänä yhteistyön kehittämistä lähialueillamme. Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuden uudistaminen on tervetullut asia. Jäsenyyden myötä Euroopan unionista on tullut eräänlainen lähialueemme. Unionin jäsenvaltioita ei koeta enää ulkomaiksi sanan perinteisessä merkityksessä. EU-asiat ovat nivoutuneet osaksi jokapäiväistä elämäämme, ja ihmiset voivat liikkua vapaasti unionin alueella. Rajat madaltuvat edelleen, kun Schengen-alue laajenee uusiin jäsenvaltioihin.

Suomen puolen vuoden mittainen Euroopan unionin puheenjohtajuus päättyi eilen. Hoidimme tehtävämme hyvin. Puheenjohtajuuskaudellamme unioni esiintyi aiempaa yksituumaisemmin ulkopolitiikassa. Lisäksi olimme aikaansaamassa koko joukon päätöksiä, joilla on myönteinen vaikutus eurooppalaisten arkeen. Mielestäni me suomalaiset voimme olla tyytyväisiä puheenjohtajuuteemme, ja haluan vielä kiittää sekä maan hallitusta että kaikkia puheenjohtajuuskauden ponnisteluihin osallistuneita.

Vastuumme Euroopassa ja maailmassa jatkuu. Päivystysvuoromme Euroopan unionin nopean toiminnan kriisinhallintajoukoissa yhdessä Saksan ja Hollannin kanssa alkoi tänään. Toinen valmiuden tänään aloittava joukko on Ranskan, Belgian ja Luxemburgin osasto. Suomalaiset sotilaat ovat valmistautuneet tehtäväänsä huolellisesti. Olen vakuuttunut, että he suoriutuvat mahdollisesti eteen tulevista tehtävistään erinomaisesti, kuten suomalaiset rauhanturvaajat ovat tehneet jo viidenkymmenen vuoden ajan eri puolilla maailmaa.


Kansalaiset,

vietämme Suomessa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden satavuotisjuhlaa. Maamme oli sata vuotta sitten edelläkävijä sukupuolten tasa-arvon ja demokratian edistämisessä. Suomi on tänäänkin monessa asiassa kehityksen kärjessä. Tasa-arvossa, työelämässä ja muualla yhteiskunnassamme, on kuitenkin edelleen paljon parannettavaa. Emme saa tuudittautua liialliseen itsetyytyväisyyteen, vaan työtä riittää oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittämisessä.

Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa. Vuosi sitten olimme keskellä presidentinvaalikampanjaa. Sen aikana tuli esiin monia merkittäviä yhteiskunnallisia kysymyksiä ja haasteita. Teidän – kansalaisten – keskeinen viesti oli, että presidentin pitää osallistua aktiivisesti myös suomalaista yhteiskuntaa koskevien asioiden käsittelyyn. Olen omalta osaltani pyrkinyt ottamaan tämän huomioon.

Kiitän vaaleissa saamastani luottamuksesta samoin kuin tuesta, jota olette antaneet kuluneen vuoden aikana. Haluan niin ikään kiittää kaikkia presidenttiehdokkaita ja heidän tukijoukkojaan. Yleisen aktiivisuuden ansiosta vaalien yhteiskunnallinen merkitys nousi huomattavan korkeaksi.

Meillä on jälleen valinnan paikka edessämme. Eduskuntavaalit pidetään jo maaliskuussa. Ne on nimetty yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sekä eduskunnan 100-vuotisjuhlavaaleiksi. Kannustan kaikkia suomalaisia olemaan aktiivisia. Kysymällä ehdokkaiden kantoja teille läheisiin asioihin, teette asianne tärkeiksi ja opitte tuntemaan ehdokkaat. Jokaisen ääni on tärkeä. Käyttäkää äänioikeuttanne.

Toivotan kaikille hyvää alkanutta itsenäisyyden juhlavuotta 2007 - Muistakaa äänestää kansallismielisiä ja Natojäsenyyttä kannattavia seuraavissa eduskuntavaaleissa!

Miehitettyjen alueiden palautukset alulle jos mitenkään mahdollista?

-------